Osallistuin erään leimailulistan punainen ATC -swappiin, jossa tehtiin 6 punaista ATC:tä. Bongasin swapin vähän turhan myöhään ja jouduinkin tekemään kortit samana päivänä. Askartelupöydällä oli jo sydänleimasimia, joten tuli sitten napattua näiden korttien teema.

34083.jpg

Korteissa on yhdistävänä tekijänä punaiset nauhat ja punainen brad (niinkuin eyelet, mutta ei reikää) jokaisessa kortissa. Materiaalina käytin Bazzilin paperipakettia, jossa tuli kolme toisiinsa sointuvaa väriä. Minun silmään tuo marjapuuronpunainen ei kuitenkaan ollut kaikkein paras mahdollinen, mutta kyllähän nuo kolme toisiinsa soituvaa väriä olivat.

Kummasti skanneri saa kortit näyttämään vinksahtaneilta. Mielestäni ne eivät oikeasti olleet noin vinksallaan! Nämä kortit olisivat käyneet hyvin moneen muuhunkin teemaan ja toisaalta punaisesta olisi voinut keksiä vaikka mitä, mutta ajan puutteen vuoksi tuli tällä kertaa tällaisia. Lisäksi olen huomannut, että ATC:ista tulee kivempiä, jos niitä ei tarvitse leimata. Outoja päähänpinttymiä.