Lokakuussa on menossa sekä Langaton lokakuu että sukkakampanja. Ensimmäinen on edennyt hyvin, toinen vähän kehnommin.

Lankaa tähän talouteen ei lokakuussa ole tullut grammaakaan. Viime loppuviikko oli varmasti kuun hankalin, kun kävin pääkaupunkiseudulla. Kävelyreitin varrelle sattui vähän turhan monta lankaliikettä, mutta päättäväisesti suuntasin askeleet Hobboksia kohti, koska kirjathan ei ole lankaa. (L:lle kommentti, älä avaa ko. linkkiä, ko. kauppaa ei ole olemassakaan!) :) Mukaan tarttui tuo edellisessä postauksessa mainittu Socks, socks, socks -kirja, joka vaikuttaa aivan ihanalta!

Sukkakampanja Soctoberfest sen sijaan ei etenekään niin loistavasti. Kuun saldona on vasta nuo parit pienet sukat, joten nyt pitää laittaa puikkoihin vauhtia, että saisi simppelin parin T&T-kampanjaan ja ehkäpä tuosta uudesta kirjasta jotkut sukat, jotka voisi ottaa töihin.

Perjantaina ja lauantaina tutustuinkin sitten muihin pääkaupunkiseudun nähtävyyksiin, eli Petikon Eurokankaaseen, Sinelliin, Sinooperiin ja uuteen tuttavuuteen, lahjaliike Ruusutupaan. Ostokset olivat onneksi melko maltillisia. Kiitos muuten kaikille vanhoille ja uusille tutuille seurasta!

0964639157.01._SS500_SCLZZZZZZZ_V1056510

In october there are both yarnless October and Soctoberfest campaigns. The first one is going well, the other one not so well.

I haven't bought any yarn during October. Last week was the most difficult one during the campaign, I guess. I visited Helsinki area and there were surprisingly many yarn stores on my way. But I managed to be focused and visited a large hobby books store Hobboks, because books aren't yarn. :) I bought this Socks, socks, socks book, which is really nice!

Soctoberfest isn't going so well: I've knitted only two little pairs. The plan is to make a simple pair for the homeless campaign and some nice socks for work.

On Friday and Saturday I visited some drapers and craft stores with old and new friends. Thanks for everyone! :)